Saariselkä 1998

Alkuturinat

Saariselällä mukana Pekka Malmi (kertoja), Juho Malmi ja Tommi Alho. Tätä kirjoittettaessa eletään vuotta 2013 ja jäljellä on vain hajanaisia muistikuvia ja nippu valokuvia. Olin tehnyt pari vaellusta 70-luvun loppupuolella, ennen Juhon syntymää. Kun pojat ehdottivat vaellukselle lähtöä, ei tarvinnut kauaa miettiä. Matkaan lähdettiin Turusta henkilöautolla illansuussa joskus elokuun alkupuolella. Kummallakaan pojalla ei vielä ollut ajokorttia, joten minä ajoin koko matkan yhtäsoittoa lukuunottamatta muutamaa pakollista taukoa.

Ensimmäinen päivä

Iltapäivällä saavuttiin Kiilopään matkailukeskukseen, syötiin viimeinen ateria ja lähdettin tunturiin. Matkan rasituksesta ja myöhäisestä ajankohdasta johtuen ensimmäisen päivän tavoitteeksi otettiin Luulampi. Polkua pitkin lähdettiin ylämäkeen. Parin kilometrin jälkeen tultiin poroaidassa olevalle portille, vähän vielä nousua ja siitä eteenpäin pelkkää alamäkeä. Kävellessä muistelin mielessäni Luulammen pientä tunnelmallista autiotupaa. Hämmästykseni oli melkoinen kun paikalla nousi valtaisa uudenkarhea rinnekahvilaa muistuttava rakennus. Ketään ei ollut paikalla, mutta ovet olivat auki. Hieman arastellen kävimme taloksi. Ei tuntunut kovin erämiesmäiseltä yöpyä valtaisan kahvion lattialla. No, pehmeä alku poikien vaellusharrastukselle.

Toinen päivä

Päivän tavoite oli Lankojärvi. Viitoitettua polkua pitkin Rautulammen tuvalle, jossa pidettiin ruokatauko. Tupa taisi olla edelleen sama kuin parikymmentä vuotta aiemmin. Matka jatkui viitoitetulla polulla Rautuojan vartta myötäillen. Keräilimme matkalla melkoisen annoksen kanttarelleja ja tatteja, josta sitten perillä tehtiin makoisat sienimuhennokset. Tuvalle tuli illan mittaan vain yksi porukka eikä kenenkään tarvinnut ryhtyä teltan pystytykseen. Sienet eivät oikein sopineet Tommin vatsalle, mistä seurasi pientä liikehdintää yöllä. Onneksi kysymys ei ollut mistään vatsataudista. Aamulla päästiin jatkamaan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Kolmas päivä

Kohteena Luirojärvi. Ensin ylitettiin Suomujoki Lankojärven eteläpuolella olevasta kahlaamosta, jatkettiin Suomun itäpuolen rantajuntua etelään Palovanganjoelle, jossa odotti vanha hyväkuntoinen silta. Matka jatkui Palovanganjokea seuraillen kaakkoon, kunnes saavuttiin karttaan merkitylle nuotiopaikalle. Siellä piti taukoa pari kokeneenoloista vaeltajaa. Laitettiin sapuskat ja jatkettiin möykkyjen välissä luikertelevaa polkua pitkin Luirojärvelle. Paikka oli kuin pieni asutuskeskus autiotupineen, varaustupineen ja valtavine saunoineen. Saunaan oli mitoitettu ainakin kymmenelle, mutta jouduimme odottamaan "yksityisvuoron" päättymistä. Joku saman kohtalon kokenut arvostelikin siinä odotellessa pariskuntia, jotka vaativat saada saunoa keskenään valtavassa saunassa, jossa olisivat voineet kylpeä kaikki paikallaolijat yhdellä lämmityksellä. Joku myös kertoi surullista tarinaa siitä, että ennen niin kalaisan Luirojärven taimenkanta oli huvennut olemattomiin, koska valtaisat roskakalaparvet nousevat Lokan tekoaltaasta syömään taimenen mätiä. Pääsimme lopulta saunaan ja uimaan ja muistaakseni yö nukuttiin kämpässä.

Neljäs päivä

Suunta Muorravaarakanruoktulle, tietysti Sokostin huipun kautta. Sokosti on sen verran laaja rakkaläjä, että huiputus ilman kamoja joltain järkevältä kiertoreitiltä olisi lisännyt matkaa huomattavasti. Katsottiin parhaaksi raahata huipulle asti kaikki mitä oli mukana ja vielä vaikeimman kautta. Seurailimme Jaurutuskuruun johtavaa polkua, koska alussa se vaikutti helpommalta reitiltä kuin sen eteläpuolella kulkeva järkevä reitti. Kurun perällä olikin sitten vastassa todella jyrkkä rakkatörmä. Siitä vaan neliraajavedolla rinkka selässä ylös. Onneksi valtavat kulmikkaat kivenjärkäleet olivat ajan saatossa ehtineet asettautua tukevasti paikoilleen, niin ettei mitään suurempia irtokiviä lähtenyt vyörymään jäljessä tulijoitten niskaan. Vieläkin muistan sen päivän kuin eilisen. Jalat olivat jo puolivälissä niin maitohapoilla, että epäilin mahtaako tästä tulla mitään. Pikkuhiljaa rinne loiveni ja huippulle päästiin. Sieltä vaan oli komeat näkymät. Jonkun aikaa huilattuamme lähdimme laskeutumaan kohti koilliseen virtaavaa puroa, voisiko sitä nimittää Muorravaarakan latvapuroksi. Alempana yhytimme polun, jonka varrella oli nuotiopaikka. Siinä poikien viritellessä tulta kävin kopsasemassa lipalla pientä kuoppaa ylitsehypeltävässä purossa ja kas, sieltä nousi kaksi lihavaa tammukkaa. Saivat pojat laitettavakseen ensimmäiset tikkutammukkansa, eikä niitä itsellenikään ollut aiemmilla reissuilla liiemmälti suotu. Herkuttelun jälkeen matka jatkui Muorravaarakan vartta pitkin kohti määränpäätä. Vähän alempana heittelimme vielä lippaa leveään suvantoon, jossa tammukat seurailivat, mutta eivät ottaneet. Itikat kävivät kimppuun senverran äkäisesti, että kalastussesio jäi lyhyeksi. Illansuussa kahlasimme Muorravaarakanruoktun pihaan. Muistaakseni mahduimme jälleen kerran kämppään. Laitomme vielä pari tikkutammukkaa iltanotskilla ja menimme nukkumaan.

Viides päivä

Sarviojalle Lumikurun ja Paratiisikurun kautta. Tuvan vieraskirjassa oli juttu karhuemosta, joka väistyi pennun kanssa, mutta näyttäytyi hetken päästä tarkkailemassa vaeltajia hieman etäämmällä. Tapaus ei huolestuttanut suuremmin, koska vaeltajia näytti olevan runsaasti liikkeellä. Lähdimme kiipeämään Lumikurunojan vartta ylöspäin. Hetken päästä oli pakko käydä pienimuotoinen lumisota, kun keskellä kesää pääsi lumeen käsiksi. Matka jatkui Ukselmapään länsipuolelta Paratiisikurun itärinteelle ja sieltä kurusta laskevan puron varteen hiekkadyynien sekaan. Teimme kevyen välipalan ja jatkoimme puron vartta seurailevaa polkua pitkin Sarviojan kämpälle. Taisi olla ensimmäinen kerta reissulla, kun katsoimme parhaaksi pystyttää teltan. Onneksi saimme tutustua lainateltan geometriaan rauhallisesti hyvässä säässä. Myöhemmin päivän pääateriaa tehdessäämme nuotiopaikalle ilmestyi saksalainen "partiopoika" shortseissaan ja nahkasaappaissaan. Hän kertoi pärjänneensä itkoiden ja hyvin rasvattujen saappaidensa kannssa ilman suurempia ongelmia. Lisäksi hän kertoi kävelleensä pitkiä matkoja maanteitä pitkin ennen erämaan laidalle saapumistaan. Hämärästi muistan, että hän lähti aivan väärään suuntaan, jos oli menossa sinne, mihin kertoi aikovansa.

Kuudes päivä

Tavoitteena Porttikosken kämppä. En muista reittiä tarkkaan, mutta kuva kertoo, että ylitimme Sotavaaranojan pitkin siltaa, joka on mitä ilmeisimmin nykyiseen karttaan merkityn nuotiopaikan kohdalla. Lisäksi muistan, että nautimme välipalan kohtalaisen kokoisen lammen rannalla. Kyseessä oli ilmeisesti Vikenvihkimälampi, vaikka se näyttäisi tekevän turhan mutkan matkaan. Porttikosken siltaa lähestyttiin kuitenkin Peurapään pohjoisrinnettä loivasti kohti jokea lasketellen. Jostain syystä jätimme kämpän väliin ja suuntasimme sillan yli kohti Taimenlampea. Leiriydyimme lammen itärannalle polun varteen. Siinä tosin idylliä haittasi jonkinlaiset metsänhoitotyön jäljet puupinoineen. Lampi ei antanut taimenta, joten oli kaivettava esiin tuttu ja turvallinen nauta-sika. Siinä kävi myös joku toinen poppoo meitä tervehtimässä, mutta muistaakseni he jatkoivat matkaa ennen yön tuloa.

Seitsemäs päivä

Viimeiseksi yöksi Taajostuvalle, josta lyhyt matka Kiilopäälle ja auton rattiin. Tältä reitiltä ei ole kuvia eikä muistikuvia senkään vertaa kuin edelliseltä. Mielessäni kangasteli kylläkin vanha muistikuva tunnelmallisesta kämpästä saunoineen ja puroon padottuine uimapaikkoineen saunan edessä. Siellä olin saanut nauttia ensimmäistä kertaa elämässäni kämppäsaunan löylyistä ja monen päivän likakerroksen kuorimisesta iholtani kesken vaelluksen. Vaan eipä ollut enää saunaa ja kämppäkin oli melko luotaantyöntävä paljaine vaahtokumipatjoineen. Nukuimme kuitenkin kämpässä, koska se ei näyttänyt houkuttelevan muita paikalla yöpyjiä. Tullessa nälkä oli niin kova, että päätimme testata voiko nauta-sikaa syödä kylmänä suoraan purkista. Kyllä se onnistui, vaikkei mikään erityinen kulinaristinen nautinto ollutkaan.

Kahdeksas päivä

Kiilopäälle palattiin tukevaa polkua pitkin, muistaakseni Luulammin kautta. Taisimme keitellä kämpällä vain kahvit, sillä lehtipihvi ja ranskalaiset kangastelivat mielessä jo niin voimakkaana, että nauta-sika ei enää olisi uponnut.